Lepäilyä

Muutama lepäilykuva kameran kätköistä :)
Ensin mallia näyttää Luna ja Tara (ilman etujalkoja) :)Sitten Aku, Fia ja Satu. Ei, kun se on sittenkin Tara, joka on omaksunut hyvin ihmismäisen tavan levätä pää tyynyllä :)Ja lopuksi erittäin sympaattinen kuva Fiasta ja Akusta. En voinut muuta kuin hymyillä, kun näin tämän.

Metsälenkillä

On aivan ihanaa, että päivät alkaa pidentyä, ja myös työpäivän jälkeen ehtii vielä valoisan aikana metsälenkille. On jotenkin niin rentouttavaa mennä kävelemään metsään työpäivän jälkeen ja rauhoittua. Tänään käytiin Taran kanssa puolentoista tunnin lenkillä Uutelassa. Kerrankin muistin ottaa kameran mukaan, tosin sitä en muistanut tarkistaa, että kamerassa on akkua jäljellä :) Muutaman kuvan sain otettua, ennen kuin kamera meni mykäksi.

Retki aurinkoisena talvipäivänä

"Retkeiltiin" Taran kanssa tänään Monican luokse. Ihan huvin ja harrastuksen vuoksi tehtiin matka julkisilla kulkuneuvoilla. Ensin metrolla Itäkeskukseen ja siitä sitten bussilla Pirkkolaan. Matkat meni hyvin, kuten Taralla julkisissa aina. Metrossa makailee lattialla, ja bussissakin makoili lattialla. Bussi on vain siitä hankala, että siellä on niin vähän tilaa, varsinkin ruuhka-aikana. Monican pihassa Tara ja Bonnie saivat leikkiä ja riehua. Käytiin myös lenkillä Pirkkolan urheilupuiston ympäristössä Bonnien ja Kasperin kanssa. Voi kun Tara vielä malttaisi kävellä nätisti, sen piti koko ajan hyppiä Bonnien ja Kasperin niskaan, leikkiminen on ilmeisemminkin mukavampaa kuin asiallisesti käveleminen :) Kun päästiin takaisin kotiin, neidille maistui ruoka todella hyvin, ja sitten painui nukkumaan. Nukkuu nyt niin sikeästi, että vaikka seinät kaatuisi ympäriltä ei heräisi. Oli siis kuitenkin rankka ja väsyttävä reissu neidille, hyvä vain niin :)

Metrokoira

Tara tykkää niin matkustaa metrossa. Makailee lattialla jalat oikoisenaan, ja jos kyytiin tulee "koiraihmisen" oloinen matkustaja, joka vain vähänkin vilkaisee Taraa "sillä silmällä", on neiti heti pystyssä ja häntä heiluu. Samoin metroasemilla bongailee "koiraihmisiä", ja jollain käsittämättömällä tavalla haistaa ne jo kaukaa :) Jotenkin metrossa on myös mukava olla koiran kanssa, varsinkin arki-iltana, kun ihmiset tulee väsyneinä ja kiukkuisina töissä, ilmeet peruslukemilla, sitten kun näkevät tuon neidin katselevan heitä uteliaana pää kallellaan, nousee monien kasvoille hymy. Mukavaa piristää ihmisten arkea tällä tavoin.

Oli meillä kuitenkin tänään ihan syykin metrolla matkustamiseen. Käytiin moikkaamassa Hertsikan Mustissa ja Mirrissä Heidiä. Ostettiin samalla Taralle uusi panta, on ihan älyttömän hyväntuntuinen. Top Canis Sierra -panta, 3 cm leveä pistolukollinen säädettävä panta, keinomokkaa. On todella pehmeä ja kevyt, näin ollen varmasti koirankin päällä "huomaamattoman" tuntuinen. Johtuen pannan leveydestä, ei välttämättä asetu kaikkein kauneimmin pitkien kauluskarvojen joukkoon. Mutta ihan se ja sama näin arkikäytössä, pääasia että on mukava.

Saatiin myös ennakkotietoa Hertsikan Mustin ja Mirrin maaliskuun juhlaviikosta (ei kuulemma mitään erityistä syytä juhlaan, juhliminen on Heidin mukaan vain mukavaa) :) Juhlaviikolla luvassa mm. Hurtta Mannekiini -kilpailu. Koiran saa pukea mihin tahansa myymälässä olevaan Hurtan asuun, sitten koirasta otetaan kuva, ja ilmeisestikin Hurtta valitsee sitten parhaan ja palkintona on Hurtta -lahjakortti. Vähänkö hienoa, koirien missikisa, todellakin osallistutaan Taran kanssa :)

Tänään tuli taas esille miten Tara vaatii oikeasti aktiviteetteja, normaaleja hihnalenkkejä kävelyteitä pitkin Tara ei todellakaan laske niihin kuuluvaksi. Yleensä melkein inhoaa niitä, varsinkin jos tarvitsee kävellä hihnassa. Laahustaa kyllästyneen näköisenä perässä. Vapaana on sitten ihan kuin eri koira, niin iloinen ja häntä koholla. Ollaankin sitten tehty lenkkejä vapaana myös kävelyteitä pitkin, ja kauhistutettu koirakammoisia ihmisiä. Mainittakoon kuitenkin, että Tara on vapaana ollessaan ohitustilanteissa loistavasti kontaktissa, ja ei todellakaan ole pelkoa siitä, että lähtisi ryntäilemään ohikulkevien ihmisten päälle.

Tara oli selkeästi iloinen, kun tehtiin tänään tuo pieni metromatka. Onneksi illat alkavat olla jo yhä valoisampia, niin ehtii pian töidenkin jälkeen metsään lenkille. Siihen asti poden huonoa omatuntoa, kun Tara katselee mua tylsistyneenä ja näyttää ihan aivokuolleelta :) Tai sitten ilme, jonka tulkitsen tylsistyneeksi ja aivokuolleeksi onkin vain normaalia iän mukanaan tuomaa rauhoittumista :D

Rokotuksilla

Käytin tänään kissat rokotuksilla Sopulitien eläinlääkäriasemalla. Siellä on aina yhtä mukava käydä, lämmin ja kotoisa tunnelma. Henkilökunnalla on myös ns. järki kädessä, ja joustavuutta asioiden hoidossa löytyy. Kissat saivat rokotteensa, ja saimme myös kehotuksen tulla seuraavan kerran rokotuksille parin vuoden päästä vuoden sijaan. Kissat ovat sisäkissoja, eivätkä käy näyttelyissä, joten eläinlääkärin mukaan rokotuksilla parin vuoden välein pärjää hyvin.

Tara jäi rokotusreissun ajaksi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti yksin kotiin, kun sillä ei ollut kissojakaan seurana. Todella levottomasti käyttäytyi kun laitoin kissoja kuljetuslaatikoihin, ja nostin ne eteiseen. Hölmistyneenä jäi katsomaan meidän perään. Suht rauhallisesti lienee yksin ollut, koska makoili rauhallisena lattialla kun tultiin kotiin. Tosin kun tajusi, että kissat tuli takaisin kuljetuslaatikoissa, niin voi sitä riemun määrää. Häntä heilui niin, että luulin sen irtoavan :)

Reilun kuukauden päästä on Taran rokotuksien aika. Neiti täyttää jo kokonaisen vuoden, aika menee niin nopeasti.

Huomenna on paluu normaaliin arkeen. Olen ollut tämän koko viikon fyysisesti vaativassa koulutuksessa, joten ei ole juuri erityisiä jaksanut Tarankaan kanssa puuhailla. Nyt viikonloppu vapaa, ja huomenna taas treenit Kirsin ohjauksessa. Huomenna aamusella lähdetään pitkälle metsälenkille.

Joskus sitä vaan häpeää silmät päästään...

Tultiin Taran kanssa lyhyeltä lenkiltä kotiin. Oltiin jo ulko-ovella, kun neiti saa ihan ihme kohtauksen. Ensi nuuskii keskittyneenä ilmaa, vetää korvat luimuun ja häntä heiluu alhaalla hirvittävää vauhtia edestakaisin, ja se koheltaa ulko-oven ja portaiden väliä. Sitten nostaa etutassut olku-oven edessä olevan kaiteen reunalle, ja päästää suustaan samanlaisen mölinän, mitä pitää silloin kun on todella iloinen ja tohkeissaan. Oli vielä ns. ruuhka-aika, ja ihmisiä kulki paljon talon ohitse, joten Taran käyttäytyminen herätti, mitenhän sen nyt sanoisi, hieman huomiota :) Joskus sitä vaan häpeää silmät päästään... :D

Joskus sitä on vaan niin ylpeä...

Käytiin Taran kanssa heti päivän valjettua kahden tunnin metsälenkillä. Kahden tunnin metsälenkki lumisessa Uutelassa. Arkisin kun siellä ei juurikaan muita keskellä päivää liiku, niin Tara saa juosta vapaana. Tämän päivän lenkki oli ensimmäinen kunnon vapaana juoksentelu lenkki sitten Taran juoksujen alun. Pakko todeta, että juoksut on siinä mielessä muuttaneet Taraa aikuisemmaksi, että se hillitsee itsensä vapaaksi päästyään, eikä saa järjettömiä hepuleita, jolloin sen korvat katoaa täysin (enpä muuten olisi uskonut, että vielä joku päivä käytän Taran nimeä samassa lauseessa sanan itsehillintä kanssa) :) Kyllä ne hepulit siitä edelleen löytyy, mutta nyt odottaa multa merkkiä siitä, että nyt saa riehua. Jotenkin tuntuu hassulta, kun nyt kai Taran pitäisi olla murrosiässä, ja testata omaa suhdettaa minuun. Vaan mitä tekee Tara? Se on tällä hetkellä erittäin herkkä ohjaukselle, vapaana ollessaan pitää lähes tauotonta kontaktia. Jos juoksi vähän kauemmaksi, niin minun ei tarvinnut kuin yskäistä, se pysähtyi välittömästi odottamaan ohjeita tai käskyä. Oli muuten siinä mielessäkin hauska lenkki, että kaikki vastaan tulleet koirat oli pitkäkarvaisia collieita. Yhteensä kuusi kappaletta, ihan kuin kaikki muut rodut olisi kadonneet maan päältä :D

Niin, sitten se osuus noiden edellä mainittujen lisäksi, miksi olen vaan niin ylpeä. Taralla kun on aina ollut jonkinlainen kammo lapsia kohtaan, on lasten läsnäollessa jännittynyt. Oltiin tulossa Uutelasta kotiin päin, ja alikulkutunnelissa meitä tuli vastaan ryhmä päiväkoti-ikäisiä lapsia (n. 15 lasta) kirkkaanvärisissä heijastinliiveissä liukureita heilutellen ja meluten. Lähes vastaavanlaisessa tilanteessa Tara sai paniikkikohtauksen nuorempana, joten ensimmäinen ajatus mulla oli kun näin tuon lapsilauman, mitähän tästä tulee. No ei muuta kuin soitellen sotaan, ja annoin Taran kävellä mun edellä ja edetä ihan omaan tahtiinsa. Näin ollen annoin sille myös mahdollisuuden lyödä ns. liinat kiinni, jos ei halua mennä alikulkutunneliin samaan aikaan lasten kanssa. Mitä tekee neiti? Jatkaa kävelyä ihan normaalisti alikulkutunneliin. Käytännössä jouduttiin ohittamaan lapset ihan puolen metrin päästä. Tara kulki reippaasti häntä ja korvat pystyssä lapsia katsellen, vailla merkkiäkään jännityksestä. Kuten jo otsikossakin tuli todettua, joskus sitä on vaan niin ylpeä...koirastaan siis :)